perjantai 21. joulukuuta 2012

Kun epänormaalista tulee normaalia



6.12. kirjoitin Burqan tapahtumista. Kävimme kylässä uudestaan keskiviikkona 19.12. kyselemässä kuulumisia. 

Ylösalaisin myllätyt talot oli siivottu, tavarat laitettu takaisin paikoilleen. Ihmiset toipuvat täällä nopeasti, ainakin päällisin puolin. Kun normaali arki koostuu sarjasta epänormaaleja tapahtumia, ei ole mahdollista jäädä märehtimään menneitä.
Burqan kylän vanha osa. Osa taloista on parisataa vuotta vanhoja ja peräisin ottomaaniajalta.


Kyläneuvosto oli dokumentoinut sotilaiden kodeissa tekemät vauriot ja lähettänyt raportin aluehallinnolle. Raportti lähetettiin edelleen Israelin armeijalle. Virallinen vastaus oli ollut, että armeija ei ollut vahingoittanut mitään ja että he olivat ”todisteeksi” videoineet käyntinsä taloissa. 

Vastaus kirvoitti kyläläisissä ironisen naurunpuuskan. Heitä huvitti vieläkin, kun kertoivat tästä vastauksesta meille. 


"Emme vahingoittaneet mitään" - tämä oli armeijan virallinen vastaus. Rushdi Massoudilta ja hänen vaimoltaan meni 5 päivää sotilaiden tekemiä vahinkoja siivotessa.


Kylästä takavarikoidut aseet, jotka kuuluvat palestiinalaishallinnon työntekijöille (mm. poliiseille), oli palautettu. Kaikki muut oli saatu takaisin, paitsi se ainoa toimimaton ase. Rushdi Massoudin isoisältään perimää museoesinettä ei ole palautettu.

Kylässä puuhataan innolla uutta projektia. Vanha ottomaaniaikainen rautatieasema aiotaan kunnostaa majataloksi. Rahat on saatu yhdeltä kansalaisjärjestöltä ja työt alkavat lähiviikkoina.  Toivottavasti projekti onnistuu ja siitä saadaan lisää positiivista virettä kylään.

Onnellisuus tulee sisältä, sanoivat. Ulkoiset asiat eivät ole tärkeitä, eikä niitä tuhoamalla saada ihmisiä lannistettua. 

Auringonlasku Burqassa.


Toivotan kaikille onnellista ja rauhallista joulua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti