maanantai 14. tammikuuta 2013

Ehkä aukeaa, ehkä ei



Viimeviikkoinen myrsky aiheutti melkoista tuhoa palestiinalaisalueilla ja Tulkaremin piiri oli yksi pahiten kärsineistä alueista. Kolme ihmistä kuoli. Lisäksi materiaaliset vahingot olivat mittavat.  

Tulviva sadevesi romahdutti mm. kasvihuoneita sekä tuhosi teiden pinnotteita


Raminin kylään johtava kiertotie vaurioitui pahoin rankkasateen aiheuttamista tulvista. Tiestä tuli hengenvaarallinen etenkin raskaammalle liikenteelle.

Raminiin vievä kiertotie tulvan jäljiltä


Raminin tie alhaaltapäin kuvattuna. Tulvavesi on vienyt mennessään osan maasta asfaltin alla.
Minkälaisella autolla sinä uskaltaisit ajaa tästä?


Raminin kylän varsinainen kulkuväylä on ollut pois käytöstä vuodesta 2001. Israel tukki kulun päätielle tiesululla ohjatakseen kaiken liikenteen Enavin checkpointin läpi. Enavin checkpoint ei ole enää aikoihin ollut käytössä, mutta Israelin viranomaiset ovat hylänneet kyläläisten anomukset tien uudelleen avaamisesta ”teknisiin syihin” vedoten. Matka päätien varteen on kiertotietä käyttäen 13 kilometriä, kun varsinainen tie olisi vain 1,5 kilometriä.

Tiesulku (eli maavalli) Raminin suunnasta tultaessa.

Tulvan tuhottua kiertotien kyläläiset saivat luvan avata blokatun varsinaisen tien uudestaan. Tiesulku piti tuupata sivuun puskutraktorilla maanantaiaamuna klo 9.

Vihdoinkin hyviä uutisia, mahtavaa! Innokkaina menimme paikalle odottamaan, mutta ketään ei näkynyt. Saimme kuulla, että edellisenä iltana klo 23 israelilaiset olivat ilmoittaneet, että heidän pitää vielä miettiä avataanko tiesulku vai ei.  

Tiesulku on ja pysyy. Ainakin toistaiseksi.

 Eli ei sittenkään hyviä uutisia. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti